Kotia etsivät koirat
Roki Poki on löytänyt kodin Espoosta
Roki Poki on 2-vuotias kastroitu urosbulldoggi. Poika on elänyt kolmen
urosbulldoggin kanssa, mutta nuorimman uroksen täyttäessä vuoden
syksyllä 2011 Roki Pokin ja nuoren koiran kesken alkoi olemaan
tappeluita - ajoittain todella rajujakin. Tilanne on muuttunut niin
riitaiseksi, että Roki Poki joutuu nyt etsimään uutta kotia.
Roki Poki sopisi parhaiten kotiin, jossa se saa elää perheen ainoana
koirana. Poika on tottunut kissoihin ja kaneihin, joten perheen ainoana
lemmikkinä sen ei tarvitse olla.
Roki Poki on tottunut myös lapsiin
ja on kaikin tavoin seurallinen ihmisten kanssa.
Roki Poki on hyvinhengittävä ja liikunnallinen koira, joka osaa rakastaa
pitkiäkin metsälenkkejä, osaa uida ilman liivejä ja on touhuillut
innostuneesti leikkimielellä myös agilityradalla. Omakotitalo ja oma
piha olisi ihannepaikka, sillä siellä Roki Poki saisi juoksennella ja
touhuta riittäväksi.
Rokia voi kaydä tapaamassa sopimuksen mukaan kotonaan Nurmijärvellä.
Koiran adoptointi etenee seuraavasti:
1. Jokaisen kauttamme englanninbulldoggin hankkimista harkitsevan tulee täyttää Uuden omistajan kotiselvityslomake, jolla annetaan koiravaraajalle tärkeitä taustatietoja, jotka liittyvät koiran hankkimiseen.
2. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja kysellä tietystä koirasta tarkempia tietoja.
3. Mikäli yhdessä päädytään siihen, että voit tarjota hyvän kodin kyseiselle koiralle, koiravaraaja toimittaa sinulle koiran omistajan tiedot. Mikäli päädytään siihen, että koira siirtyy uudelle omistajalle, koiran nykyinen omistaja ja koiran uusi omistaja huolehtivat keskenään koiran hankintaan liittyvistä sopimuksista ja sopivat hankintahinnan.
» Lisää tietoa Englanninbulldoggiharrastajien Bulldog rescuesta
Lisätietoja Roki Pokista:
Bulldog Rescuen koiravaraaja:
Karin Rinne-Halme
karin.rinne@netti.fi
soittoaika arkisin kello 18-19, 044 747 4355
Jos en soittaessasi pysty vastaamaan, yritäthän soittaa myöhemmin uudelleen.
Soittopyyntöihin vastaaminen on valitettavasti mahdotonta.